Sisäpiiri on mahdollisuutesi onnistumiseen.

Sisäpiiri on mahdollisuutesi onnistumiseen.

Lupausten Portaiden Sisäpiiri auttaa välttämään asiat, jotka saavat sinut kyllästymään omien tavoitteiden ja unelmien tavoittelemiseen. Yksi näistä asioista on epäonnistuminen ja sen pelko. Alussa olemme intoa täynnä kuin äärimmilleen puhallettu ilmapallo. Odotamme tuloksia, mutta kaikesta tekemisestä ja yrittämisestä huolimatta, tuloksia ei näy, eikä kuulu. Jossakin hetkessä pallo poksahtaa ja kaikki into suhahtaa taivaan tuuliin. Sama…

Kesäkunnon metsästys vaatii tiukkaa kuria.

Kesäkunnon metsästys vaatii tiukkaa kuria.

Kesäkunnon metsästys aloitetaan virallisesti hyvissä ajoin jo keväällä. Huomaat sen siitä, että uutisvirta alkaa täyttymään erilaisista mainoksista, kuten ”Näin pääset kesäkuntoon ilman salirääkkiä” tai esimerkiksi ”Aloita nyt, jotta ehdit kesäkuntoon.” Ärsyynnyn, koska kyseessä on jatkuva rumba, joka saa monet tuntemaan itsensä vääränlaiseksi. Ja sen seurauksena saatamme tehdä asioita, jotka vievät omaa hyvinvointiamme ja jaksamistamme väärään…

Mitä tehdä kuin elämässä on haasteita ja ongelmia?

Mitä tehdä kuin elämässä on haasteita ja ongelmia?

Meidän jokaisen elämässä on haasteita ja ongelmia. Joskus ne ovat isompia ja joskus pienempiä. Mutta niistäkin huolimatta voimme olla onnellisia ja tyytyväisiä itseemme ja omaan elämäämme.  Mikäli olemme kadottaneet onnellisuuden ja tyytyväisyyden tunteen, on vaikeaa olla tyytyväinen siihen mitä hyvää elämässä jo on. Ja se tekee elämästä haasteellisen. Törmäsin eräänä päivänä lauseeseen, joka kuului seuraavasti:…

Unelmaelämäsi on ainoastaan 4 askeleen päässä.

Unelmaelämäsi on ainoastaan 4 askeleen päässä.

Uskotko jos sanon, että oma unelmaelämäsi on ainoastaan 4 askeleen päässä sinusta? Turha jauhaa samaa asiaa, jolle ei voi mitään. ”Päästä irti, jatka eteenpäin”, ystävä kehottaa. Ystävä on voinut huomata jotain, mille itse on sokea. Neuvo irti päästämisestä on varmasti hyvä, mutta sen noudattaminen ei ole kovin helppoa. Unelmaelämä tuntuu karkaavan yhä kauemmas ulottuviltasi. Unelmaelämäsi…

Miksi kannattaa lopettaa valittaminen?

Miksi kannattaa lopettaa valittaminen?

Nostiko otsikko niskakarvasi pystyyn? Ennen tekstini tyrmäämistä, on tärkeää ymmärtää miksi kannattaa lopettaa valittaminen, sillä valittaminen on onnistumisen suuri este. Miltä elämäsi tuntuu tällä hetkellä? Oletko tyytyväinen itseesi ja elämääsi?  Kun jollakin tasolla ei ole tyytyväinen itseensä tai elämäänsä, tuntuu se kehossa ja mielessä. Ja sitä kautta sillä on vaikutuksia oikeastaan kaikkeen omassa elämässä. Se,…

Negatiivinen ajatus vie sinua kauemmas onnistumisesta.

Negatiivinen ajatus vie sinua kauemmas onnistumisesta.

Vaikka mieli olisi maassa ja maailma tuntuisi kohtelevan rankemmalla kädellä, ei negatiivisiin ajatuksiin kuitenkaan kannata jäädä jumiin. Se on usein kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Meillä jokaisella on hetkiä jolloin tuntuu, ettei pääse eteenpäin, eikä mikään luista. Siltikin voi kokea iloa ja onnistumisen tunteita. Voimme nimittäin itse vaikuttaa siihen olotilaan, jossa olemme. Emme voi muuttaa…