fbpx

Riippuvuus voi olla ongelma. 5 syytä miksi pysyt koukussa.

Oletko jäänyt koukkuun johonkin asiaan? Riippuvuus voi olla ongelma, mutta siitä voi myös päästä eroon.

Syötkö esimerkiksi liikaa makeaa, roikutko somessa tunti tolkulla pitkälle yöhön? Tai onko sinulla jokin muu houkutus, johon olet jäänyt suorastaan koukkuun?

Makeanhimo voi muuttua riippuvuudeksi, jota voi verrata alkoholistin loppumattomaan janoon. Aivoissa reaktio on sama, johtuu riippuvuus sitten viinistä, makeisista, treeneistä, heroiinista tai vaikka pelaamisesta. 

Ihan vastaava riippuvuus voi olla puhelimen vilkuilu.

Aina, kun puhelimessa kilahtaa, nappaat puhelimen kouraan (ellei se ole liimaantunut käteesi kiinni) ja selvität kilahduksen syyn.

Saatat jäädä jumiin kerran tuohon hetkeen. Lopulta tuo kilahdus merkitsee jopa useiden tuntien jumiutumista sosiaaliseen mediaan tai mesekeskusteluun ystäviesi kanssa.

Huomaatko roikkuvasi somessa tai huomaatko olevasi puhelimesi vanki?

Ennen oli paremmin, ainakin tässä.

Kun kodissa oli ainoastaan yksi puhelin, (yleensä eteisen puhelinpöydällä), niin se ei vienyt keneltäkään yöunia. Eikä se aiheuttanut alemmuuden tunteita tai huonoa minäkuvaa.

Puhelin ei häirinnyt sinua koko ajan kilahtelemalla tai syöttämällä uutisvirtaa milloin kavereista, milloin maailmantapahtumista. Ennen uutiset katsottiin televisiosta ja kavereiden kuulumiset kuultiin livenä.

Joko kaveri tuli luoksesi tai sinä menit kaverin luokse. Kaikkiin yksityiskohtaisiin infoihin siitä, mitä kukakin tekee tai on tehnyt, ei ollut tarvetta. Asiat kerrottiin silloin, kun nähtiin tai soitettiin puhelimella.

Siis soitettiin puhelimella.

Nykyisin puhelinsoitot on aika harvassa.

Ainakin jos ei ajatella töihin liittyviä tai esimerkiksi puhelinmyyjien soittoja. Nykyisin puhelimen soidessa saattaa jopa pelästyä. Puhelimen soittoääni on nimittäin jotakin outoa tässä viestittelyn aikakaudessa.

Vaikka facekavereiden määrä tai seuraajien määrä olisi vaikka kuinka iso, moni kokee olevansa yksinäisempi, kuin koskaan aikaisemmin.

Määrä tai postausten sisältö ei kerro siitä, miltä oikeasti tuntuu. Saatat olla entistä riippuvaisempi makeisista, viinistä, treenistä tai vaikkapa siitä puhelimesta.

Riippuvuuksista voi kuitenkin päästä irti. Tässä muutamia vinkkejä, joiden avulla voit onnistua.

Ensimmäiseksi ymmärrä mistä riippuvuus johtuu

Riippuvuuteen on aina jokin syy. Taustalla on asia, jonka tyhjän kolon tämä riippuvuutesi on täyttänyt.

Omalla kohdallani esimerkiksi makeanhimo saattaa iskeä, kun olen väsynyt, nälkäinen, kiukkuinen tai muuten vaan toimeton. Kun ymmärrän nämä sudenkuopat, pystyn vaikuttamaan asiaan.

Mieti mikä on saanut vallan elämässäsi. Tutki itseäsi, mieltäsi, ajatuksiasi ja toimintaasi.

Älä kritisoi itseäsi asiasta, vaan myönnä se, että olet riippuvainen esimerkiksi makeisista, eikä niistä irrottautuminen käy hetkessä.

Jo asian myöntäminen auttaa sinua eteenpäin.

Mieti minkälaisissa tilanteissa riippuvuus nousee esiin

Vältä sellaisia tilanteita, joissa tiedät, että tilanne pahenee.

Jos sorrut esimerkiksi makeaan silloin, kun olet alakuloinen tai tunnet itsesi epäonnistuneeksi, niin vältä tilanteita ja ihmisiä, jotka aiheuttavat tuon olotilan itsessäsi.

Esimerkiksi jos tiedät, että lukemalla somekommentteja tai facekaveriesi postauksia tunnet itsesi alakuloiseksi tai jollakin tasolla huonommaksi, niin vältä lukemasta niitä.

Jos puhelimen vilkuilu koukuttaa, niin ota muistutukset pois päältä. Ja siinä hetkessä, kun olet muiden seurassa (on se sitten aviomies, lapsesi tai ystäväsi), niin vie puhelin toiseen huoneeseen.

Mieti mitä etuja makeansyömisestä tai somen vilkuilusta on. Mieti myös haittapuolet.

Usein huomaa helposti riippuvuuden huonot puolet. Esimerkiksi makeanhimosta tulee pöhöttynyt ja väsynyt olo. Mutta toisaalta voimakas makeanhimo vie kaiken järjen mennessään.

Listaa itsellesi ylös kaikki haita, joita riippuvuus aiheuttaa. Listaa myös kaikki hyvät asiat, joita saat, kun pääset irti riippuvuudesta.

Mieti myös minkälaisia tunteita riippuvuutesi aiheuttaa.

Esimerkiksi makeanhimo auttaa nostamaan sinua alakulostasi, mutta saatat tuntea syyllisyyttä valintojesi ja tekojesi jälkeen. Ja mitä pidemmälle aikaa kuluu, sitä enemmän se aiheuttaa terveyshaittoja vaikuttaen samalla myös itsetuntoosi.

Mieti kumpi on se, jota haluat tulevaisuudeltasi.

Korvaa riippuvuus jollakin muulla

Riippuvuudesta voi olla todella vaikeaa pyristellä pois.

Se ei välttämättä toimi, että vain jätät makean syömättä tuossa tilanteessa, jossa tunnet olevasi alakuloinen.

Sinun tulee korvata tuo makeanhimoasi jollakin keinolla. Suunnittele etukäteen miten toimit, kun makeanhimo iskee tai huomaat olevasi jälleen puhelin kourassa keskellä somevilinää.

Etsi itsellesi uusia mielenkiinnon kohteita, vaikkapa uusi harrastus tai vanhan harrastuksen uudelleen lämmittäminen.

Tapaa ystäviä livenä. Pyri olemaan sellaisten ihmisten seurassa, jotka innostavat ja kannustavat sinua. Näin vältät tilanteen, jossa joku ihminen saa sinut tuntemaan huonommaksi tai epäonnistuneeksi.

Varaa hedelmiä, marjoja tai muita terveellisiä herkkuja makeanhimoosi ja lue vaikka kirjaa tai lehteä somefiidin sijaan.

Jos et pärjää yksin, hae apua

Keskustele asiasta sellaisten ihmisten kanssa, joihin voit luottaa täydellä sydämellä ja jotka haluavat sinulle pelkkää hyvää.

Jos keskustelu ei auta ja riippuvuudesta kasvaa vahvempi, kuin tahdonvoimasi, etsi apua asiaan vihkiytyneeltä asiantuntijalta. Näin saat tarvitsemasi avun ja pääset eteenpäin.

Jos haluat työkaluja makeanhimon taltuttamiseen, niin voisit olla kiinnostunut tästä kurssista.

Rakkaudella
Virpi

Hei, jos tykkäsit lukemastasi, olen kiitollinen, kun jaat sen kavereillesi.