fbpx
hymy-tarttuu

Kirkasta hymylläsi toisen päivä

Hymy, tuo salaperäinen ilostuttaja ja mielen kohottaja. Miten sinä huomioit kanssaihmiset? Sulostuttaako hymy päivääsi?

Tervehditkö kauppareissulla iloisesti kaupan kassaa vai lastaatko liukuhihnan täyteen tavaraa puhumatta juuri sanaakaan?

Tervehditkö kollegoitasi saapuessasi töihin? Entä lähtiessäsi pois töistä?

Entä miten huomioit muut ihmiset esimerkiksi saapuessasi kuntokeskukseen tai kohdatessasi saman vastaantulijan kävelylenkillä joka ilta?

Tarkkailen ihmisten käyttäytymistä eri tilanteissa. Aihe nousi mieleeni, kun keskustelimme valmennettavani kanssa treeneissä tekemistämme huomioista.

Keskustelimme nimittäin siitä, miten lähes kaikki ihmiset tervehtivät meitä, kun tulemme treenaamaan uimahallille.

Joka kerta tuntuu kuin olisimme kaikki yhtä perhettä ja saman tavoitteen äärellä. Hakemassa hyvää oloa ja terveyttä joko altaasta tai kuntosalilta.  

Tarkemmin tätä asiaa miettiessäni huomaan kuitenkin eron nuorempien ja vanhempien ikäluokkien käyttäytymisessä. Valitettavasti, mutta poikkeuksiakin onneksi on, molemmissa ikäluokissa. 

Nämä iloisesti tervehtivät kuuluvat nimittäin pääsääntöisesti vanhempaan ikäluokkaan. Sekä miehet, että naiset huomioivat vastaantulijat iloisesti jo käytävällä.

Voin sanoa, että muutamalla sanalla ja toisen huomioimisella voi muuttaa olotilaa kummasti, sekä itsensä, että toisen. 

hymy-tarttuu

Hymy vaikuttaa aivoihin ja mielialamme heijastuu ulospäin.

Masentunut kävelee hitaammin, selkä kumarassa ja katse alaspäin. Hän ei halua ottaa kontaktia toisiin ihmisiin. 

Kun taas toinen on heti katsekontaktissa ikään kuin valmistautuen hymyillen lähes kuin halaamaan kaveria.

Tiedät varmaan kokemuksesta, että nauru sekä hymy tarttuvat.

Kun hymyilet, sinulle hymyillään takaisin. Joskus vastapuoli saattaa jopa vähän säikähtää. Varsinkin, kun kyseessä on täysin ventovieras ihminen. 

Tiedätkö miten hymy vaikuttaa omiin aivoihisi?

Kun hymyilet, aivosi päättelevät, että jossakin on jotain hymyilemisen arvoista. Näin aivosi auttavat sinua hymyilemään vieläkin enemmän.

Pyri löytämään ilo jokaisesta päivästäsi. Saunan pehmeistä löylyistä, tuulen lempeästä kosketuksesta kasvoillasi, muuttolintuparven näkemisestä, ystävän viestistä, vuodenajasta, uudesta harrastuksesta, päätöksestä muuttaa nykytilanne, rakkaasi kosketuksesta, lomasta, rauhallisesta hetkestä tai mistä tahansa muusta. 

Keskity positiivisiin asioihin. Se, mihin keskityt, lisääntyy!

löydä-ilo-ja-lapsenmieli

Löydä itsessäsi lapsen ilo, jossa kaikki on mahdollista, eikä mikään voi estää sinua onnistumasta.

Tässä vielä helppo harjoitus juuri tähän hetkeen.

Ota reipas ryhti, istu tai seiso hartiat takana ja rinta rottingilla.

Vedä naamasi hymyyn, vaikka väkisin. Näin annat aivoillesi signaalin, että kannattaa hymyillä.

Ja sinä hymyilet!

Näin yksinkertaista se on.

Hymyillään kun nähdään💚
Virpi

Mikäli et vielä ole Lupausten Portaiden uutiskirjeen tilaaja, niin liittymällä mukaan saat lahjaksi vinkkejä hyvinvointiisi. Uutiskirje on maksuton ja voit perua sen milloin tahansa. Lue lisää tästä linkistä!

Kommentoi