fbpx

Koira on todistetusti ihmisen paras ystävä ja parantaa myös hyvinvointia.

Olen kiitollinen juuri tällä hetkellä siitä, että kolme ihanaa karvakuonoa kuuluvat perheeseemme ja jokaiseen päivääni.

Näiden ihanien luontokappaleiden avulla on helppo vaihtaa omaa tunnetilaa. Parhaiten se toimii, kun koirat ovat livenä luonasi, mutta se onnistuu myös katsomalla kuvaa omista lemmikeistä.

Koira on todistetusti ihmisen paras ystävä ja meille niitä on siunaantunut peräti 3 yksilöä.

Kukaan koiristamme ei ole toistensa pentu, vaan kaikki ovat eri pentueista – kaksi tosin samasta Kennelistä, Joutsenosta.

Alun perin meikäläisellä oli tavoitteena teettää pennut omalla koiralla ja jättää yksi pentu itselle, mutta toisin kävi.

Tosin nyt kun tarkemmin mietin asiaa, niin näin on hyvä. Omista pennuista luopuminen olisi ollut meikäläiselle aivan liian vaikeaa, joten meillä olisikin kenties ollut jopa 10 koiraa.

Vaikka se on ajatuksena aivan ihana, niin ehkä parempi puoliskoni olisi voinut antaa eriävän mielipiteensä.

Labradorinnoutaja on Suomen suosituin koirarotu. Eikä ihme – tämä on nimittäin aivan ihana rotu.

Voin toki olla tässä hivenen puolueellinen, mutta annettakoon se minulle anteeksi.

Labbis ei ole nimittäin ainoa koirarotu, joka meillä on ollut. Jos et vielä huomannut, niin kerrottakoon vielä, että olen koiraihminen:)

Koiraelämääni on kuulunut 3 koirarotua; beagle tai oikeastaan 3 niitäkin, kultainen noutaja ja nyt kuvan labbikset.

Koira parantaa omistajansa elämää ja terveyttä. Koira helpottaa myös stressiä ja saa hyvälle tuulelle.

Allekirjoitan tämän täysin. Kun näitä karvapörriäisiä silittää ja rapsuttaa, niin oikein tuntee, kun olo rauhoittuu ja mieli lepää.

Koiran on todettu helpottavan myös univaikeuksia. No, nyt en oikein tiedä, miten tuon nyt ottaisi.

On kyllä ihanaa ja turvallista nukahtaa lämmin koira kainalossa, mutta mitä, jos kaikki kolme haluavat tulla nukkumaan samaan sänkyyn yhdessä meidän kanssa.

No, nehän haluavat ja voin vain todeta, että ahdasta tulee. Isäntäväki kippurassa sängyn reunalla ja koirat pitkin pituuttaan sängyllä.

Koira lievittää myös pahaa oloa ja surua.

Meilläkin tassuterapia on ollut vuosien varrella monesti tarpeen.

Näiden tyttöjen turkkeihin on nimittäin vuodatettu aika monia surunkyyneleitä. Koirat ovat mainioita apureita myös surutyössä.

Usein puhutaan palautteen antamisen ja saamisen taidosta. Toisin kuin ihmisiltä, koiralta saatava palaute on aina positiivinen.

Kuka on aina ovella vastassa häntä heiluen, kun tulet kotiin? Vaikka käväiset vain viemässä roskat.

Kuka iloitsee nähdessäsi sinut aamulla, heti kun avaat silmäsi ja vielä joka ikinen aamu?

Kuka katsoo sinua aina lämpimin ja luottavaisin silmin?

Ja meillä kaikki tämä ilo ja rakkaus on triplana😊ja toimii muuten kumpaankin suuntaan:)

Annan sinulle yhden mielikuvaharjoitusvinkin:

Tähän mielikuvaharjoitukseen ei välttämättä tarvita omaa lemmikkiä.

Voit palata ajatuksissasi paikkaan tai aikaan, jossa sinulla oli hyvä fiilis, rentoutunut ja onnellinen olo. Ajattele tuota hetkeä – muistele tunnetta, mahdollisia tuoksuja, ääniä ja koe tuo tunne uudelleen.

Voit tehdä tämän harjoituksen aina tarvittaessa, kun mieli on maassa tai milloin vain haluat. Näin helposti voit saada hyvän olon.

Voit myös tehdä mielikuvaharjoituksen myös meidän karvaisten veijareiden avulla. Siihen tarvitset ainoastaan hieman mielikuvitusta.

Kuvittele mielessäsi näitä kolmea karvapörriäistä.
Kuvittele miltä näyttää tilanne, kun kaikki kolme saavat yhtä aikaa käsittämättömän hellyyskohtauksen ja haluavat tulla syliin yhtä aikaa. Höseltäen ja hännät heiluen.

Kuvittele mielessäsi yhteensä 95 kilon verran karvapörriäisiä sylissä. Tai sitä miten päin siinä tilanteessa sitten ollaankaan.

Tuota mielikuvaa ei voi miettiä mieli maassa, eihän?

~ Rakkaudella
Virpi

Ps. Mikäli et vielä ole Lupausten Portaiden uutiskirjeen tilaaja, niin liittymällä mukaan saat lahjan. Uutiskirje on maksuton ja voit perua sen milloin tahansa. Lue lisää tästä linkistä!

Hei, jos tykkäsit lukemastasi, olen kiitollinen, kun jaat sen kavereillesi.

Kommentoi