fbpx

12 vinkkiä hyvinvointiisi

12 vinkkiä, joiden avulla myös sinä voit parantaa omaa hyvinvointiasi

Vinkit eivät ole tärkeysjärjestyksessä.  Mielestäni kaikki niistä ovat tärkeitä ja kaikilla on vaikutusta hyvinvointiisi.

Aloita miettimällä miltä olosi tuntuu juuri tällä hetkellä?  

Tunnetko olosi energiseksi ja positiiviseksi? Vai tunnetko olosi väsyneeksi?
Oletko iloinen ja onnellineni vai tuntuuko siltä, että kannat kaikkia maailman murheita hartioillasi juuri nyt?

Jo yhden muutoksen tekeminen auttaa Sinua pääsemään eteenpäin. 

Lähde tekemään muutoksia pienin askelin. Sinun ei tarvitse tehdä kaikkia muutoksia yhdellä kertaa.
Ota käsittelyyn yksi vinkki kerrallaan ja kuulostele miltä se tuntuu. Kuulostele miltä se tuntuu. Kuulostele mitä vaikutuksia sillä on päivääsi, omaan arkeesi.

Jos Sinulla on tapana tehdä kaikki yhdellä kertaa, nyt ja heti, niin mieti vielä hetki.

Kun teet muutoksia pikku hiljaa, pienin askelin, niin on huomattavasti todennäköisempää, että muutoksista tulee pysyviä. Kun muutoksista tulee pysyviä, ei Sinun tarvitse enää palata lähtöpisteeseen.

Pienillä muutoksilla tehdään isoja asioita. Se, mihin keskityt – lisääntyy!


1. Opettele rentoutumaan

Kehon ja mielen rauhoittaminen laskee tutkitusti verenpainetta, lievittää stressiä ja parantaa mielialaa. Esimerkiksi jooga, pitkät kävelylenkit, meditaatio ja erilaiset hengitysharjoitukset auttavat laskemaan kierroksia lempeästi, mutta tehokkaasti.

Kun rentoudut, niin myös unesi laatu paranee ja aineenvaihduntasi rauhoittuu. Rentoutumisella on positiivinen vaikutus terveyteesi.

Rentoutumalla voit hoitaa mieltäsi monella tapaa. Kun hiljennyt ja rauhoitut, pystyt kuulemaan omia tunteitasi ja ajatuksiasi paremmin.

Rentoutumalla voit lievittää myös vaikeita tunteita, kuten levottomuutta, ahdistusta ja pelkoa. Rentoutumalla vähennät näiden negatiivisten tunnetilojen tuomia jännitystiloja kehossasi.

2. Nauti sokeria maltilla

Sokeri, niin maukas ja herkullinen, mutta pelkkiä tyhjiä kaloreita. Sokeri ei sisällä lainkaan ravintoaineita.

Liiallinen sokerin saanti on haitallista terveydelle. Sokeri vaurioittaa hampaita, tuo helposti ylimääräisiä kiloja, rasvoittaa maksaa ja lisää riskiä sairastua 2-tyypin diabetekseen ja sydänsairauksiin.

Sokeria voi syödä helposti liikaa ja joskus jopa huomaamattaan. Esimerkiksi 0,5 litran limpparipullossa on 20 palaa sokeria ja makuviilissä 10 palaa.
Entäpä jos syöt 300g karkkipussin? Siinä sokeria onkin jo aikamoinen määrä, peräti 70 palaa!!!

Ei ihme, että painonhallinta voi takkuilla.

Kun tiedostat mielessäsi nämä sokeripalojen määrät herkuissasi, voi jokunen herkku jäädä vaikka syömättä.

Haluatko lisää vinkkejä? Lue tästä 4 vinkkiäni makeanhimon taltuttamiseen.

3. Kirjaa kiitollisuuden aiheita joka päivä

Kiitollisuus on vastavoima katkeruudelle ja kateudelle. Kiitollisuudella on vahva yhteys hyvinvointiin ja onnellisuuteen, kun taas katkeroituminen ja kateus vaikuttavat päinvastaisesti.

Olet varmaan kokenut molempien vaikutuksia myös omassa elämässäsi. Kun olet kiitollinen ja onnellinen, elämä tuntuu sujuvan helposti, kaikki vaan soljuu ihanasti eteenpäin. Maailma näyttää valoisammalta paikalta ja ihmiset ympärilläsi ovat iloisia. Entä kolikon toinen puoli?

Kaikki tuntuu epäonnistuvan. Muilla asiat on paremmin ja mitä paremmin muilla asiat ovat, sitä huonommin itselläsi menee.

Mikäli haluat lisätä hyvinvointiasi ja onnellisuuttasi, kannattaa harjoitella kiitollisuutta jokaisessa päivässäsi.

Mieti elämässäsi olevia myönteisiä asioita – niitä kaikkein pienimpiäkin. Mieti esimerkiksi nukkumaan käydessäsi mielessäsi viisi hyvää asiaa kuluneesta päivästä. Tunne kiitollisuutta näistä asioista. Tee tästä itsellesi rutiini, jota toistat joka ilta.

Hyvin usein pidämme asioita itsestään selvinä. Alat miettimään näitä asioita, vasta kun jokin ongelma kohtaa Sinua. Esimerkiksi arvostat terveyttäsi vasta  sairastuessasi, tai työpaikkaasi vasta menettäessäsi sen, tai kumppania ja onnellista perhe-elämää ongelmien ilmaannuttua arkeesi.

Kun alat miettimään näitä Sinulle itsestään selviä asioita, huomaat kuinka paljon Sinulla on asioita elämässäsi, joista voit olla kiitollinen.

4 Kävele – mieluiten joka päivä

Kävelylenkki raikkaassa ulkoilmassa vilkastuttaa verenkiertoa ja samalla aivotkin virkistyvät.

Kävelylenkki auttaa Sinua rentoutumaan arjen kiireiden keskellä. Kävely auttaa myös lievittämään stressiä ja parantamaan unesi laatua.
Kävely vauhdittaa energiankulutusta jopa kolmanneksella istumiseen verrattuna, joten kannattaa nostaa peppu penkistä ja suunnata kävelylle.

Parantaaksesi omaa kuntoasi tai hyvinvointiasi ei Sinun tarvitse lähteä kovatehoiselle tunnille tai jumppaan. Voit kävelyn avulla kasvattaa kuntoasi ja samalla voit välttyä kovista treeneistä johtuvista vammoista tai jopa ylikunnosta. Kävely on aivan loistava laji. Pääset helposti alkuun ja pienikin kävelylenkki on parempi kuin ei mitään.

5. Älä tingi unesta 

Univaje tekee olosi vetämättömäksi ja vaikuttaa ruokahalua sääteleviin hormoneihin. Univajeella voit kerryttää itsellesi myös niitä ylimääräisiä kiloja, joten riittävään uneen kannattaa panostaa.

Univaje voi heikentää myös vastustuskykyäsi.

Uni on hyvä terveysmittari. Jos unesi häiriintyy, voi elämässäsi olla psyykkisesti tai fyysisesti untasi häiritseviä tekijöitä.

Huonosti nukutun yön jälkeen väsymys voimistuu ja keskittymiskyky herpaantuu. Tarkkaavaisuutesi  ja huomiokykysi heikentyvät ja reaktioaikasi kasvaa. Seurauksena voi olla virheitä ja jopa tapaturmia.

Haluatko lisää vinkkejä? Lue tästä 6 vinkkiäni väsymyksen selättämiseen.

6. Ole muille aidosti läsnä

Katso ihmisiä silmiin. Älä mieti kohtaamisen hetkessä omia ajatuksiasi, vaan keskity kuuntelemaan, mitä toinen sanoo.

Aito yhteenkuuluvuuden tunne, toisen ihmisen kohtaaminen ja läsnäolo vahvistavat hyvinvointiasi ja parantavat mielialaasi.

Tietoinen läsnäolo auttaa myös masennuksen ja stressin hoidossa. Voit vapautua kiireestä ja stressistä tietoisen läsnäolon avulla, mutta se ei käy hetkessä. Harjoittelun kautta voi opettaa mieltäsi samalla tavalla, kuin treenaisit vaikka pakaralihaksiasi kuntosalilla. Maltti on valttia, molemmissa.

Sinun ei tarvitse kuitenkaan lähteä erikseen mihinkään, jotta voisit harjoitella tietoista läsnäoloa. Voit tehdä sekä sisäisiä, että ulkoisia havaintoja ja voit harjoitella sitä koko ajan. Ole tarkkaavainen.

Voit havainnoida omia tunteitasi, ajatuksiasi, hengitystäsi ja kehosi tuntemuksia. Miltä tuntuu vatsassa, entä selässä tai rinnan alueella? Ulkoisia havaintoja voit tehdä kaikkien aistiesi avulla. Mitä näet, mitä kuulet, miltä tuoksuu, miltä maistuu jne.

Kaiken, mitä teet, voit tehdä tietoisesti läsnä ollen. Tälläkin hetkellä, kun luet tätä. Kun harjoitat tietoista läsnäoloa, opit suhtautumaan itseesi ja ympärilläsi olevaan armollisemmin ja hyväksyen. Sinun ei tarvitse enää vastustella olemassa olevaa, eikä Sinun tarvitse vältellä tunteitasi. Voit suhtautua niihin sellaisina kuin ne ovat.

7. Tee asioita, jotka nostavat hymyn huulille 

Tee niitä asioita, joista nautit ja jotka tuovat Sinulle positiivisia tunteita.

Iloinen ilme ja reipas ryhti vaikuttavat aivoihisi. Hymyillessä kehoosi vapautuu elimistön luontaista morfiinia, endorfiineja, jotka mm. lievittävät kipuja ja vähentävät stressihormonien määrää elimistössäsi.

Voit saada tunteesta kiinni huomioimalla oman kehosi asennon. Jos kävelet hitaasti, selkä kumarassa, kasvot suunnattu alaspäin, heijastat mieleesi masentunutta olotilaa. Tällä tavoin kävellessä et koe iloa ja intoa. Kokeile vaikka.

Kun taas vedät kasvosi hymyyn, vaikka väkisin, aivosi päättelevät, että jossain on hymyilemisen arvoinen asia ja auttaa Sinua hymyilemään vieläkin lisää.

Suorista selkäsi ja laita rinta rottingille, niin tunnetilasi on selkeästi muuttunut. Näin pienellä muutoksella voit muuttaa tunnetilaasi missä hetkessä tahansa. Testaa vaikka heti!

8. Rakasta kehoasi

Arvosta omaa kehoasi, on se minkä kokoinen tai näköinen hyvänsä.

Tämä monimutkainen ja ihmeellinen biologinen kokonaisuus, oma kehosi, on ainutlaatuinen maailmassa ja tekee Sinusta juuri Sinut.

Mieti miten kaikki kehossasi toimii. Olet ihme ja arvokas! Mitä syvemmin tämän tiedostat, sitä helpompi Sinun on kohdella itseäsi kunnioittavasti.

Useimmilla meistä on tai on ollut ainakin peilin edessä sanotaan ei-niin-kivoja fiiliksiä. Vatsa pömpöttää, peppu roikkuu, vaatteet kiristävät ja milloin mitäkin. Osa saattaa jopa rajoittaa omaa elämäänsä jättämällä tekemättä asioita, joista oikeasti nauttii, ainoastaan omaan kehoonsa ja ulkonäköönsä liittyvien ajatusten ja uskomusten takia.

Uintipäivä rannalla tai uimahallissa jää toteutumatta, koska uimapuvussa esiintyminen ahdistuttaa. Kuntosalille meno jää väliin, koska pelätään jo valmiiksi ihmisten katseita tai sanoja. Saatat myös miettiä, kuinka saat kulutettua juuri syömäsi sipsipussin, ettet vaan liho ja säntäät viimeisillä voimillasi juoksulenkille.

Tiedosta se, ettei Sinun tarvitse olla tietyn näköinen tai kokoinen ollaksesi rakastettava ja arvokas. Omaan kehoon kannattaa suhtautua armollisemmin. Miltä Sinun pitäisi omasta mielestäsi näyttää? Vertaatko itseäsi muihin?

Vertaileminen ei kannata. Vertailemalla löydät itsestäsi ainoastaan ne huonoimmat puolet ja vastapuolesta taas kaikki parhaimmat puolet. Vertaileminen tuo Sinulle ainoastaan negatiivisia tunteita, joten se on täysin turhaa ajan ja energian haaskausta. Käytä se aika ja energia mieluummin itsestäsi huolehtimiseen.

Vertaileminen saattaa juontaa juurensa aina lapsuudestasi saakka. Sinulla voi olla uskomus, että olet hyväksyttävä ja rakastettava ainoastaan silloin, kun täytät tietyt ehdot. Vertailemalla itseäsi muihin ainoastaan itsetuntosi karisee, joten unohda kaikenlainen vertaileminen viimeistään nyt. Jos kuitenkin vertailuajatus nousee mieleesi, niin hyödynnä se hetki harjoitukseen. Keskity siinä hetkessä omiin hyviin puoliisi. Ja niitä löytyy meistä jokaisesta, myös Sinusta.

Muista myös oma sisäinen puheesi itsellesi. Mikäli näet itsessäsi pelkkiä vikoja, niin vahvistat itsessäsi juuri näitä negatiivisia ajatuksia. Käännä oma sisäinen puheesi kannattaa positiiviseksi ja kannustavaksi, aivan kuin puhuisit parhaalle ystävällesi. Ja sehän oma kehosi juuri on. Kehosi on ainoa, joka seuraa mukanasi koko elämäsi ajan.

Mikäli seuraavan kerran, kun puet uimapuvun päällesi, tuntuu siltä, että vartalosi pullistelee vääristä paikoista, älä suuntaa kiukkuasi ja kritiikkiäsi kehoosi. Älä kritisoi itseäsi tai lyttää syömistäsi tai liikkumistasi, vaan siirrä kritiikki uimapukuun. Sehän ovat aivan väärän kokoinet, eikö vain?

Haluatko lisää vinkkejä? Lue tästä 10 vinkkiäni painonhallintaan.

9. Jätä muotidieetit sikseen

Erilaisten ruokavaliovillitysten ja laihdutuskuurien viidakossa kannattaa pitää pää kylmänä ja järki kädessä.

Parasta, mitä voit tehdä oman ruokavaliosi suhteen, on kuunnella herkällä korvalla oman kehosin viestejä. Anna kehollesi sitä, mitä se tarvitsee. Muotidieettejä tulee aina vain uusia, mutta kehosi on ja pysyy.

Älä jojoile erilaisten dieettien ja kuurien välillä, sillä se sekoittaa oman elimistösi entisestään. Tee viisaita valintoja ja etene pienin askelin kohti terveellisempiä valintoja.

10. Vähennä istumista

Vaikka treenaisit viidesti viikossa, et kumoa sillä istumisen terveydellesi aiheuttamia haittoja. Ainakaan, jos työssä ja vapaa-ajallasi istut runsaasti.

Mikäli työpaikalla voit käyttää sähköpöytää, niin suosittelen sitä lämpimästä. Jos et,  niin tauota istumista ja nouse jaloittelemaan useita kertoja työpäivän aikana. Venyttele samalla, niin tunnet, kuin veri virtaa taas suonissasi paremmin.

Pitkä yhtäjaksoinen istuminen lisää paitsi selkävaivojen, myös esimerkiksi tyypin 2 diabeteksen ja veritulppien riskiä. Istuminen myös kerryttää ylimääräisiä kiloja, joten taukojen ottamista kannattaa opetella.

Seuraavan kerran, kun istuessasi tuntuu, että joudut vaihtamaan asentoa, vaikka edes vähän, niin se on merkki Sinulle nousta jaloittelemaan. Jokin kohta elimistössäsi ilmoittaa Sinulle, että peppu pois penkistä. Nouse seisomaan ja jaloittele.

Yksi hyvä keino on myös nousta seisomaan aina, kun puhut puhelimessa. Testaa toimiiko Sinulla. Pääasia kuitenkin on, että nostat pepun penkistä mahdollisimman usein päivän aikana!

11. Juo vettä

Vesi on eittämättä paras janojuoma – toisin kuin virvoitusjuomat ja mehut. Vesi ei sisällä lainkaan energiaa, eikä hampaille haitallisia happoja.

Kun päätäsi särkee, kannattaa ensimmäiseksi juoda vettä ennen särkylääkkeen ottamista, sillä päänsärky saattaa johtua nestevajauksesta.

Nestehukka on yleinen väsymyksen oire. Nestehukassa keskittymiskykysi ja koordinaatiosi heikkenee ja reaktioaikasi pitenee. On siis syytä juoda riittävästi.

Vedenjuonti auttaa myös ehkäisemään flunssaa. Mikäli et juo riittävästi, suun limakalvot kuivuvat ja tulevat alttiimmaksi kaikenlaisille tartunnoille. Juomalla vettä voit pitää myös näläntunnetta loitolla ja auttaa suolistoasi. Vesi edistää myös ruoansulatusta.

Ei turhaan sanota, että vesi on viisasten juoma. Vesi on myös kauneudenhoitovinkki numero yksi. Ihon ja hiusten kunnolle sisäisesti nautittu vesi on jopa tärkeämpää, kuin ulkoisesti käytettävät ihonhoitotuotteet.

12. Ja viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä – lähde luontoon

Luonnossa liikkuminen rentouttaa ja rauhoittaa. Luonnossa liikkuminen lievittää tutkitusti stressiä, laskee sykettä sekä verenpainetta.

Luonnolla on oma voimansa helpottaa myös masennuksen oireita.

Siirrä omat treenisi ja liikkumisesi luonnon helmaan aina, kun mahdollista. Nauti luonnosta kaikin aistein. Kuulostele mitä ääniä kuulet. Haistele mitä tuoksuja luonto Sinulle tarjoilee, maistele ja tunne – koko kehollasi!

Luonnon läheisyys lisää onnellisuutta ja vähentää sairastavuutta. Jo noin 15 – 20 minuutin oleskelu luonnossa auttaa laskemaan verenpainetta. Jos et pääse luontoon, niin ei hätää, sillä saat saman vaikutuksen istumalla rauhallisessa puistoympäristössä.

Toivottavasti näistä vinkeistäni on Sinulle iloa.

Lisää vinkkejä ja työkaluja löydät Lupausten Portaiden verkkosivuilta.

Sinun hyvinvointisi on minulle sydämenasia!

Rakkaudella
Virpi